tiistai 16. elokuuta 2011

Fantasian maailma..

Yksi kaikkien aikojen elokuvan "The Lord of the Rings" jälkeen syntyneen buumin tuloksena on totta kai myös tatuointimaailmaa järisyttäviä vaikutuksia. Fanaattiset fanit tai muuten aiheesta kiinnostuneet, riimuihin ja haltiakieleen uppoutuneet persoonat ikuistavat pienen osan elokuvasta tai kirjoista omalle iholleen. Syitä on monia. Se saattaa olla vain leffafriikin kannanotto elokuvan mahtavuudesta, se voi olla kiinnostus fantasiaan ja varsinkin kyseisen elokuvan ympärillä pyrivään epätodelliseen maailmaan tai muuten mielenkiinto erilaista mystiikkaa kohtaan, jota esimerkiksi hienosti luodut, epätodelliset, haltiakielen kirjaimet luovat ympärilleen. Tekstinä haltiakieli ja riimut ovat kauniita ja uniikkeja luomuksia, joihin voi sisällyttää oikeaa teksitä, kuvina LOTR:n tatuoinnit ovt kauniita, kuten moni elokuvan kohtauskin on. Katsotaan siis millaisia luomuksia ihmisten ihoihin on päätynyt ja jokainen voi kotonaan päättää tekeekö kuva oikeutta elokuvalle, toisin päin ja se, että lähtisitkö itse ottamaan kyseisestä genrestä tatuointia.

The Hobbits: Frodo

Like a cartoon style.


Elvish








People from Middle-Earth












And other stuff from this great book / movie








Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Haltiakieltä; sanoja / tekstejä >>
Kääntää sanan haltiakielelle >>
Tolkienin luomaa kieltä >>
Etsi tai kirjoita itse sana ja käännä >>

Kuvagalleria elokuvasta ideoiden lähteeksi >>

Wikipedia aiheesta. Paljon linkkejä ja matskua siitä kiinnostuneille >>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti