tiistai 26. heinäkuuta 2011

Frederick Charles "Freddy" Krueger

Freddy Krueger oli eläessään lapsenmurhaaja. Freddy rakasti pikkutytöillä leikittelyä ja kokosi leikekirjaa kaikista tappamistaan lapsista. Freddy pidätettiin, mutta paperitöitä ei tehty kunnolla, joten hän pääsi vapaaksi. Surmattujen lasten vanhemmat etsivät Freddyn käsiinsä, levittivät hänen taloonsa bensiiniä ja sytyttivät sen tuleen tämän ollessa sisällä. Kolme unidemonia kuitenkin tulivat tarjouksineen; Freddy saisi voiman päästä nuorten uniin ja tehdä painajaisista totta. Freddyn tuntomerkit ovat punavihreä villapaita, tummanruskea hattu, koko ruumiin peittävät palovammat ja hanska, jossa on neljä veistä kynsinä. (lähde: wikipedia)
Hitaasti taivuin kauhun mystiseen maailmaan ja niiden esiintymiseen tatuoinneissa. Elokuvien fiktiiviset hahmot tulivat eloon ja löysivät tiensä kauhujen filmirullasta ihoihimme ja näin piinaavat meitä myös katukuvassa. Lahjakkaan artistin koneen alla syntyy mitä mielenkiintoisimpia kauhukuvia ja tässä yksi niistä monista mm. Pennywisen hyvä seuraaja. Ehkä jopa tunnetumpi kuin tanssiva pelle itse. Elokuvien saralla omaa mieltymystä lähellä ovat tosiaan kauhuelokuvat ja tästä juontaa kiinnostus myös tämän genren tatuointeihin. Googlettamalla löydät lisää niin kauhu - kuin muitakin tatuointeja. Ja hei, älkää leikkikö bensalla, ja jos joka tapauksessa palatte elävälä, miettikää tarkkaan omat toiveenne. Freddy teki omat valintansa :) Jos Pennywise ei luonut mitään tunteita, ehkä Freddy löytää tiensä myös teidän uniinne. Enjoy Boys and Girls!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti