Sivut

torstai 10. maaliskuuta 2011

Helsinki-Ink 2011.

Viime vuoden messut vielä tiukasti porautuneena takaraivoon, lähdetään odottelemaan innolla tulevaa Helsinki-Ink 2011 tapahtumaa. Viime vuoden "virheistä" on otettu opiksi ja odotukset ovat korkealla. Helsinki-Ink 2010 oli omalta näkökulmalta erittäin raikas ja mielenkiintoinen tapahtuma. Vaikka ala ei kiinnostakaan, tarjoaa messut myös paljon muuta viihdykettä aina hyvästä musiikista tuliaisiin, ex tempore ostoksiin, lahjatavaroihin ja totta kai unohtamatta aikuisille suunnattuja virvokkeita ja herkullisia ruokaelämyksiä. Suomessa ei juurikaan maailmanluokan tapahtumia alalla järjestetä, mutta uskon, että Helsinki-Ink on hyvää tahtia nousemassa mainekkaaksi tatuointimessu -tapahtumaksi. Sen kertoo jo kasvava ulkomaisten artistien kaarti, jota tänä vuonna näemme tapahtumaa tähdittämässä. Messujen paikaksi on tänäkin vuonna valittu Helsingin Kaapelitehdas ja voisin lyhyesti sanoa ettei valinta olisi voinut mennä yhtään paremmin. Muistat vain varata esimerkiksi hotellihuoneen (jos tarvetta on..) edes hieman lähempää kuin kaupungin toiselta laidalta eikä kulkuyhteyksissäkään ole mitään valittamista. Sisäänpääsy 20€ koko viikonlopulta on enemmän kuin edullinen ottaen huomioon messujen laadun ja laajuuden. Suosittelen siis käymään ja jos ala on vielä tuntematon, on nämä messut pakko tsekata. Totta kai kaikki alasta kiinnostuneet ovat jo ehtineet vierailla lippupalvelun ennakotilausluukulla enkä siksi siis asiasta edes heille mitään mainitse.

Alta löydät Helsinki-Ink lehdistötiedotteen. Lisätietoa: http://www.helsinki-ink.fi/

--------------------------
Lehdistötiedote 31.01.2011

Helsinki INK 2011 -tatuointitapahtuma ennen näkemättömän laajana Kaapelitehtaalla 25.-27.3.2011!


Kansainvälisiin mittasuhteisiin kasvanut Helsinki INK järjestetään entistä laajempana Kaapelitehtaalla 25.-27.3.2011. Jo seitsemännentoista kerran järjestettävässä tapahtumassa pääsee nauttimaan taidokkaasta tatuointitaiteesta niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin vahvuuksien voimin. Tapahtuman kaukaisimmat taiteilijat saapuvat Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Kokonaisuudessaan Kaapelitehtaalla nähdään 100 näytteilleasettajaa, joista 25 on suomalaista ja 65 on ulkomaista tatuoijaa. Tatuointitaiteeseen erikoistuneita kauppoja messuilla on 10.

Messujen kiihtyvä kasvu


Ensimmäisen kerran Finnish Tattoo Artist Association ry järjesti Helsinki Ink tatuointitapahtuman vuonna 1995 vanhalla ylioppilastalolla Helsinki International Tattoo Convention nimen alla. Tänä vuonna messujen laajentuessa kävijäennätyksen odotetaan menevän rikki edellisten vuosien tapaan.
-Suomessa tatuointikulttuuri on vasta nousussa, mutta totta kai television tuoma julkisuus tatuointitaiteelle on tuonut tatuoinnit lähemmäksi isoja massoja, Tony Raita Finnish Tattoo Artist Accosiation ry:n puheenjohtaja kertoo.

Monipuolisen ja tarkkaan valitun taiteilijajoukon avulla kävijöillä on mahdollisuus tutustua laajaan valikoimaan eri tatuointityylisuuntien artisteihin. Messukävijöillä on myös mahdollisuus toteuttaa omat tatuointihaaveensa varaamalla taiteilijoilta tatuointiaikoja. Nousevia tatuointitrendejä ovat latinotyylin mustanharmaat perhekeskeiset kuvat sekä edelleen vahvistuva japanilaiseen perinteeseen pohjautuva tatuointityyli.
Ulkomaalaisten artistien lukumäärää on kasvatettu entisestään, ja tuomme vain aikaisemmilta vuosilta hyväksi todettua ohjelmaa yleisölle. Suurin pohjatyö messujen kannalta on tehty kiertämällä ja työskentelemällä ulkomailla järjestettävissä tatuointitapahtumissa. Helsinki Ink:n pääjärjestäjät ovat myös itse tatuoijia, joten on helpompi ymmärtää myös artistien tarpeet, sanoo Tony Raita.

Rentoa ajanviettoa tatuointitaiteen lomassa


Kolmen päivän aikana messuilla on luvassa monipuolista oheisohjelmaa niin kilpailujen, live-musiikin kuin erilaisten näytöksien muodossa. Erikoisohjelmana nähdään tatuointiteemailta Bäkkäri-baarissa. Jokaisen messupäivän päätteeksi valitaan myös ”the best of the day” tatuointi.
-Tapahtuman suosio ulkomaalaisten keskuudessa johtuu tapahtuman hyvästä järjestelystä ja suomalaisten maineesta rentoina tyyppeinä, sanoo Kimmo Rosti, joka on Helsinki INK:n tapahtumakoordinaattori.
Perinteikäs tatuoijien maalaamien taiderullalautojen hyväntekeväisyystaidenäyttely järjestetään messujen yhteydessä. Taidenäyttelyn tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyysjärjestö World Visionille. Viime vuonna lahjoitussumma oli huikea 3220 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti