Sivut

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Famous artist Called Kat Von D.

Spotlightin alta löytyy kuuluisa tatuointiartisti Kat Von D [Katherine Von Drachenberg].

Bio.

" Kat Von D syntyi Monterreyssa, Nuevo Leonissa, Meksikossa. Neljän vuoden ikäisenä Kat muutti Coltoniin, Kalifornian osavaltioon Yhdysvaltoihin. Kat Von D:n isä René Von Drachenberg on syntyperältään saksalainen, ja hänen äidillään Sylvia Galeanolla on espanjalais-italialaiset juuret. Molemmat syntyivät Argentiinassa. Kat puhuu sujuvasti sekä espanjaa että myös englantia. Hänellä on veli Michael ja sisko Karoline. Kasvaessaan Inland Empirellä hän teki ensimmäisen tatuointinsa vuonna 1996 itsetehdyllä takilalla. Kat oli tuolloin neljätoistavuotias. Tatuointi, jonka hän teki, oli punkyhtye Misfitsin pääkallologo. Vuonna 1998 hän alkoi työskennellä ensimmäistä kertaa ammattilaisena tatuointiliikkeessä, jonka nimi oli Sin City Tattoo. Tatuoinnin ohella Von D tapasi ex-miehensä Oliver Peckin ja alkoi usein työskennellä Peckin tatuointiliikkeessä Elm Street Tattoossa Dallasissa, Teksasissa. "
(lähde: wikipedia.)
Pelkät kasvot vai jotakin syvempää ja aidompaa. Kuka hän on ja miksi me kaikki hänet tunnemme. Lukiessani kirjoituksia Katin elämän varrelta minulle avartuu selvempänä hänen todellinen minänsä. Vaikka moni tuntee hänet suositun televisioformaatin [La Ink ]kautta, Kat on kulkenut pitkän ja vaativan tien siihen pisteeseen, missä hän nyt seisoo. Uskon, että suurin vaikutus siihen, mitä hän nyt on, löytyy lapsuudesta, perheestä, joka on hänelle kaikki kaikessa, ja varsinkin hänen isoäidistään, jonka kautta Kat löysi rakkautensa Beethoveniin ja musiikkiin. Silti, vaikka voisi uskoa, Katin tie ei johtanut musiikin pariin, vaan aivan toiseen tyylisuuntaan, kuvataiteeseen ja varsin hyvin tiedämme tatuoimiseen. Kun seuraat hänen ensimmäisestä kokemuksesta tatuoitsijana tähän päivään ymmärrät, miksi hänestä on tullut yhtä kuuluisa ja yhtä hyvä taiteilija, kun hän nykyään on. Elämä ei aina ole ollut pelkkää myötämäkeä, vaan hänellä, kuten kaikilla alalla olevilla, myös vastaiskuja. Tie ei ole ollut helppo, mutta rakkaus taiteeseen ja alaan sekä lahjat, jotka hän omaa, on suurin syy kehittymiseen ja yrittämiseen. Monen eri studion kautta, monen eri opettajan ohjaamana Kat kasvoi ja hänestä tuli juuri sellainen, kuin me hänet tunnemme; lahjakas ja elämänmyöteinen, vastoinkäymiset edukseen kääntävä taiteilija. Moni ei tiedä, mutta jo ennen televisio-ohjelman ulostuloa, Kat oli yksi suosituimmista artisteista Los Angelesesissa. Uskon, ettei television tuoma kuuluisuus ja julkisuus siis mitenkään muokannut Katista niin kuuluisaa, kuin hän nyt on, vaan se ainoastaan valotti mitä hän oli jo ennen televisioon pääsyä.

"She is generous to a fault, incredibly loyal to her family, friends, and those in our business who treat her fairly; and despite all the bullshit that is part and parcel of this industry and the demands she is under, she is generally in a good mood and always finds the time to be there for you if you need her." - Kore Flatmo -
--------

Kat on books. _ Kat kansissa.

High Voltage Tattoo

Tatuoíntien lisäksi Kat on julkaissut myös kaksi kirjaa, joista ensimmäinen "High Voltage Tattoo" lähtee siitä, mistä kaikki alkoi ja päättyy siihen, mitä hän nykyään on. Kirja valottaa lapsuutta, vastoinkäymisiä, niissä onnistumisia ja siitä, miten hänestä tuli sellainen kuin hän nyt on. High Voltage Tattoo käsittää paljon myös hänen tekemiään kuvia sekä totta kai myös valottaa hieman tarinoita ja yksityiskohtia kuvien takaa. Musiikki, joka ottaa juurensa lapsuudesta, kuvittaa ja elävöittää kirjaa myös omalta osaltaan. Itse henkilökohtaisesti kirjan lukeneena voin sitä kaikille suositella. Vaikka ala ei kiinnosta, voin sanoa, että elämänkertakirjana tämä on yksi niistä, joka pitää jokaisen lukea ja omistaa. Vaikka kirja pääasiassa tarrautuu tatuoimiseen ja sen ympärillä pyöriviin asioihin, löytyy kirjasta myös jokaiselle tärkeä sanoma: "Sinun ei tarvitse olla suosittu tai rikas. On vain uskottava tarpeeksi lujaa unelmiinsa sekä yksinkertaisesti annettava kaikki niile, niin voit elämässäsi saavuttaa mitä ikinä haluatkin". Kirjan voi jokainen tilata netistä ja sen saatat löytää myös kirjakaupoista!

The Tattoo Chronicles

Tässä Kirjassa Kat paneutuu enemmän tatuoimiseen ja häneen itseensä artistina ja siihen mitä kuvien takaa löytyy, miten kuvat syntyvät ja siitä millainen vaikutus kuvilla on sekä hänen, että asiakkaan elämään ja siihen, miten hän on tatuoitsijana kehittynyt ja millainen hänestä on tullut vuosien jälkeen. Kirja on täynnä kuvia, niin tatuoinneista kuin luonnoksista. Itse en ole kirjaa vielä päässyt käsissäni pitelemään, mutta paneudun kirjan sisältöön, kun siihen psiteeseen olen päässyt. Alta löydät "virallisen" selityksen kirjan sisällöstä.
"The Tattoo Chronicles is an illustrated diary that offers an intimate look at a crucial year in the personal and professional life of Kat Von D, the charismatic, no-holds-barred tattooer and star of LA Ink. When Kat does a tattoo, she writes an entry about it in her journal, reflecting not only on the significance of the tattoo for the person who is receiving it but also on how the experience of creating this tattoo affects her personally. In these diary entriessome poignant, some hilarious, some confessionalKat lays it on the line about how doing these tattoos influences her life and art. Here are the highs and the lows, the good, the bad, and the uglyincluding her feelings about her fame, family, love life, friends, and fans. Visually stunning, this graphically compelling diary is jam-packed with tons of Kat's images, from sketches of her tattoos to the finished works, and candid shots of her unusual personal collectionsall photographed by Kat herself. Fans will love reading about her array of clients from all walks of life, including Motörhead's Lemmy Kilmister, Dave Navarro, and members of Metallica, Green Day, Kings of Leon, and the Eagles. Throughout The Tattoo Chronicles are captivating, color photographs of Kat that were taken specifically for the book, published here for the first time. Here she is: the real Kat Von D: unscripted and uncensored!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti