Sivut

torstai 17. maaliskuuta 2011

Auto Ink - Believe it or not.

Vielä muutama sata vuotta sitten maataloustyöt tehtiin käsin. Kuljettiin hevosilla, istuttiin maitolaiturilla ja ainoa viihdyke iltaisin oli isän veistämät puuautot. Kuuntelimme äidin laulua ja nukahdimme pehmeille oljenkorsista rakennetun patjojen päälle takkatulen lämmitäessä. Tekniikka kehittyi ja suurin osa nykyajan töistä rakentuu koneellisen tekniikan ja tuotannon ympärille. Käsityöt on katoava kulttuurityyli, mutta onneksi mitä harvinaisempaa se on, sitä arvostetumpaa se tuntuu olevan. Samoin tapahtuu tatuointien alalla. Vaikka vielä muutama sata vuotta sitten työvälineet olivat joko luusta tai bambusta jne. rakennetut ja kuvat olivat pelkästään käsityönä valmistettuja, ilman koneellista apua, näkyy jatkuva kehitys myös tällä alalla.

"
Tatuoinnit liitetään monesti merimiehiin ja siihen on syynsä. Merimiehet jotka purjehtivat Tyynelle Valtamerelle toivat usein mukanaan tatuointeja eri puolella kehoaan. Tahitilaiset opettivat taiteenlajin purjehtijoille, jotka opettivat sitä eteenpäin. Luista ja puusta tehtyjen neulojen käyttöönotto tatuointitaiteeseen satoja vuosia sitten antoi mahdollisuuden tarkempiin, vähemmän tulehduksia ja kipua tuottaviin tatuointeihin. Monet perinteiset tatuoinnit tehdään vieläkin käsin, eläinten luista, bambusta tai teräksestä teroitettujen neulojen ja neularyhmien avulla.


" Samuel O'Reilly keksi tatuointikoneen Thomas Edisonin "autografisen printterin" (kovan materiaalin kaiverruskone)  keksintöön pohjautuen 1800 luvun lopussa. Tatuointikone kykeni iskemään satoja kertoja minuutissa, nopeuttaen tatuointien tekemistä ja siten yleistymään nopeasti. Sähköiset tatuointikoneet toimivat elektromagneettisesti, virtapiirin avautumisen ja sulkeutumisen aiheuttavan neulavarren edestakaisen liikkeen, johon tatuointineulat ovat kiinnitetyt.
"
Auto Ink on Chris Eckertin kehittelemä, CNC tatuointikone, joka tatuoi ilman artistia, täysin automaattisesti. Kehittely työ on ollut suunnittelijan mukaan pitkä ja hankala, eikä vastoinkäymisiltä ole voinut välttyä. Silti, päättäväisesti ja määrätietoisesti, Chris on jatkanut suunnittelua ja valmistusta ja hitaasti suunnitelmat ovat tulleet eloon. CNC tattoo machine ei todellakaan tule vielä korvaamaan yhtään tatuoitsijaa eikä se ole uhka kenellekkään. Kone on esitys ihmismielen "sekopäisyydestä" ja luovuudesta ja siitä, jos oikein yrittää voi saada jotakin esille jotakin uutta ja ihmeellistä. Kone ei pysty valmistamaan edes kunnollisia, vaikeampia kuvia vaan se pikemminkin pystyy valmistamaan selkeälinjaisia ja yksinkertaisia merkkejä ja muotoja kuten esimerkiksi ristejä ja muita symboleja. Chris kertookin, että pääasiassa kone valmistellaan ja se valmistaa ainoastaan uskonnollisia symboleita, ei sen monimutkaisempia kuvia.

Kaikille epäileville ja muille epäuskoisille CNC tattoo machine (auto ink) on vielä prototyyppi, kehitys on kesken ja videossa ja sen käytössä on käytetty kynää, ei siis tatuointineulaa. Tarkoituksena on testata laitetta ja tulevaisuudessa korvata kynä oikealla tatuointineulalla! Silti, tämä on totta, ja sen on kehitellyt täysin selväjärkinen ja määrätietoinen ihminen, joka aivan varmasti vielä toteuttaa suunnitelmansa Auto Ink -laitteesta ja itsestään tatuoivasta laitteesta.

Katso Chris Eckertin blogia tästä >> ja kertomusta/kotisivuja tästä >> Alta löydät myös videon laitteesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti