Isoja ja pieniä. Mustia ja punaisia. Väreillä tai ilman.Tatuointeja on niin monenlaisia. Itse asiassa niin monta erilaista, kuin kantajiakin on. Itse kuulun ehdottomasti niihin, jolle mikään ei riitä; puhutaanhan edelleen tatuoinneista. Mitä enemmän kuvia, jaloissa ja käsissä. Selkää pitkin. Rintakehältä kaulalle. Jos olisin taloudellisesti turvattu olisi minulla aivan varmasti enemmän kuvia, kuin tällä hetkellä. Voisin jopa väittää, että huomattavasti enemmän.. Kävellessäni kesäisellä kadulla, nojaillessani baritiskiin oluttuopin edessä katseeni kiinnittyy usein ihmisten tatuointeihin. Ja vaikka taustalla hakkaisi sadan desibelin voimalla pelottava teinipoppi erottuu päässä aina hetken aikaa ajatus, mitä kuva tarkoittaa. Mikä on kuvan tarina? Onhan ihmisillä selvästi myös niitä kuvia, jotka ovat vain asuste - koriste iholla vailla tuon kummempaa sanomaa. Eikä se väärin ole, ei missään nimessä. Itse vain rakastan niitä kuvia, jotka kertovat enemmän, kuin esittävät. Tatuointeja jotka ovat kuin kirjoja. Vaatimattomilla kansilla täynnä tarinaa ja sisältöä. Jos et siitä kysy, jos et sitä lue, et koskaan saa tietäämitä se pitää sisällään.
Palatakseni asiaan.. Olen huomannut ihastuvani (ts.tykästynyt) yksinkertaisiin, vaatimattomiin tatuointeihin, joita "piilotamme" pitkin kehojamme. Tatuoimme niitä piiloon. Otamme ne esille hetkinä, jotka ovat joko intiimejä, yksityisiä tai jaettu jonkun tärkeän kanssa. Näytämme ne vain niille, joille haluamme ne paljastaa. Kerromme tarinan heille, joita se kiinnostaa. Vaikka itse suosin tatuointien runsautta olen myös oppinut arvostamaan sitä pientä ja vaatimatonta. Niin kuin sanotaan
Less is more..
Entä lukijat? Onko teille tärkeää se pintapuolinen kauneus vai merkityksellinen syvyys? (Totta kai sopivasti kumpaakin..)
Entä ihastutteko enemmän kokovartalokuviin, kuvioituihin käsiin ja jalkoihin vai kiinnitättekö enemmän huomiota pieniin ja vaatimattomiin tatuointeihin? Vai onko sillä edes väliä?
